Päivitys tilanteeseen 8.4.2020:
Suomen hallitus on päättänyt jatkaa asetettuja rajoitustoimia 13.5. asti. Partiotoiminnassa tämä tarkoittaa kasvokkain tapahtuvan toiminnan keskeyttämistä kevätkauden osalta. Koloilla tapahtuva viikkotoiminta jatkuu siis syyskaudella.
Purjehdustoiminta pyritään aloittamaan tilanteen sen salliessa, mutta purjehduskauden alku voi venyä tavallista pidemmälle rajoituksista johtuen.
Kesäleirin osalta tilanteen seuranta jatkuu.
Suomen Partiolaisten linjauksen mukaisesti, Harjun Veikot keskeyttää partiotoiminnan 19.4. asti osana koronaviruksen leviämisen ehkäisyä.
Käytännössä tämä tarkoittaa viikkokokoontumisien peruuntumista sekä leiritoiminnan keskeyttämistä/siirtämistä myöhäisempään ajankohtaan koko lippukunnan tasolla. Harjun Veikkojen kevätleiri Laitikkalassa 17.-19.4. joudutaan näin ollen perumaan.
Toivomme ymmärrystä tilanteelle ja tiedoitamme tilanteen kehittymisestä sekä kokouksien jatkumisesta sähköpostiste ja nettisivuillamme.
Lisätietoa Suomen Partiolaisten linjauksesta tästä ja Hämeen Partiopiirin tiedoite tästä.
Tämän päivän kokouksissa (To 12.3.) on johtajat paikalla huolehtimassa lapsista ja tiedoittamassa tilanteesta.
Harjun Veikoissa voitte olla yhteydessä:
Lippukunnanjohtaja Markku Palomäki p. 0500 630 221 tai apulaislippukunnanjohtaja Kalle Kalliomäki p. 044 345 1777
-Harjun Veikkojen Johtajisto-